Paluu Uskonnot ja kulttuuri -sivulle

Salla Korpela
Saman Jumalan erilaiset lapset
Lapseni käyvät koulua, jossa oppilaina on 23 eri kansallisuuden lapsia. Kun viime syksynä vein pienen ekaluokkalaiseni kouluun, nimenhuudossa viisi ensimmäistä olivat Ali, Abdul, Beija, Dima ja Karim. Nimiä, jotka viittasivat Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan – muslimimaihin.

Joulun aikaan koulussa järjestettiin yhteinen joulupaja. Oli piparin leivontaa, joulukuusen koristeiden askartelua ja joulukorttien tekoa. Jotkut muslimilapset eivät saaneet osallistua koko pajaan. Yhdet saivat olla samassa huoneessa joulukuusen kanssa, toiset eivät. Osa sai osallistua piparin leivontaan. Enkeleitä ei saanut askarrella, tonttuja kylläkin. Puuhaamisen taustamusiikiksi ei voinut soittaa Toivontuottajien jouluradiota, siellä kun voi lipsahtaa sana ”Jeesus”. Liian kristillisistä puuhista poistetut muslimiperheiden lapset pantiin katsomaan Mikki Hiiri –videoita.

Sama varovaisuus jatkui joulujuhlassa. Juhlan aluksi esitettiin seimikuvaelma, jossa Mariaksi, Joosefiksi, enkeleiksi ja paimeniksi pukeutuneet lapset vain vaelsivat näyttämölle ja asettuivat paikoilleen. Taustamusiikiksi soitettiin nauhalta hyminää, josta tarkkakorvainen saattoi erottaa sanat ”Piae Jesu” – kenties opettajat luottivat siihen, että muslimit ovat joko huonokuuloisia tai eivät ymmärrä latinaa. Osa lapsista ja vanhemmista odotti salin ulkopuolella kuvaelman ajan.

Nykyinen tilanne, jossa varotaan kaikkea hengellistä kanssakäymistä naapuripulpetissa istuvan toisuskoisen kanssa, on perin älytön. En syytä tilanteesta opettajia, he eivät voi toimintaohjeiden mukaan muuta tehdä kuin ”kunnioittaa vanhempien vakaumusta”. Tämä johtaa mielettömiin tilanteisiin, joissa uskontoa käytetään puolin ja toisin oman häilyvän identiteetin pönkittämiseen tavalla, joka ei nähdäkseni edistä Jumalan tarkoituksia: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä…(Joh. 17:21).

Monet kiellot ja käskyt eivät ole perusteltavissa edes millään perinteellä tai opilla. Ensinnäkin Jeesus on muslimien profeetta, joka mainitaan Koraanissa, joten luulisi, ettei hänen juhlimisensa olisi muslimin sielulle vaarallista. Joulukuusi juontaa juurensa muinaiseen mesopotamialaiseen elämänpuuhun, jollaisia oli kauan ennen kristinuskoa tai islamia. Entä ne muslimilapset, jotka saavat haukata piparia – tietävätkö he syövänsä mausteleipää joulukertomuksen itämaan tietäjien muistoksi? Miksi kaikille kirjan uskonnoille yhteisiä enkeleitä ei saa askarrella, mutta pakanallisia tonttuja saa?

Lapsia opetetaan erillisyyteen, josta heidän aikuisina pitäisi ponnistaa ekumeniaan ja uskontodialogiin. New Yorkin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Suomen kristillisten kirkkojen johtajat, juutalainen rabbi ja muslimiseurakunnan johtaja rukoilivat yhdessä Senaatintorilla, Tuomiokirkon edessä. Kouluissa, joissa eri uskontojen lapset kohtaavat joka päivä, tällaiseen on pitkä matka.

Ortodoksisen kirkon edesmennyt arkkipiispa Paavali kertoo Elina Karjalaisen kirjoittamassa elämäkertateoksessa, että hän sai sodan aikana tehtäväksi laatia sotavankien käyttöön rukouskirjan, jonka piti sopia sekä luterilaisille että ortodokseille. Hän kertoo silloin pohtineensa, miksei samalla voisi tehdä rukouskirjaa, joka sopisi myös muslimeille ja juutalaisille.

Nyt pitäisi kiireimmiten tehdä juuri tällainen rukous- ja laulukirja koulujen käyttöön. Pitäisi perustaa komitea, johon eri uskontojen edustajat toisivat omaa materiaaliaan yhteisesti pureskeltavaksi. Meidän virsikirjastamme löytyisi paljonkin kaikille uskonnollisille ruokavalioille sopivaa hengenravintoa. Esimerkiksi suvivirren ensimmäisen säkeistön pitäisi olla ihan ”kosher” kaikille:

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.


Sallisin ilman muuta omien lasteni osallistua muiden kirkko- ja uskontokuntien järjestämiin aamunavauksiin, niin kauan kuin puhe olisi rakastavasta Jumalasta. Minusta olisi hienoa, jos koulussa pidettäisiin vaikka ramadanin päättymiseen liittyvät juhlat, menisin itsekin mukaan. Olisi tosi tärkeää, että lapseni saisivat arjessa nähdä, mitä muuta esimerkiksi harras islam tarkoittaa kuin sitä, että muslimilapset ottavat ruokalassa sianlihapäivinä eri ruokaa.

Mitä Jumala tästä kaikesta ajattelee? Sitä minä en tiedä, ja se, joka väittää tietävänsä, valehtelee varmasti. Aavistelen kuitenkin, että Jumala on valtavan paljon suurempi, kuin yhdenkään uskonnon Hänestä piirtämä kuva, eikä meidän sen vuoksi tarvitse eikä pidä sulkea sydämiämme siltä, miten muut Hänet näkevät.

Minusta näyttää myös siltä, että missä tie Jumalan luo sidotaan ankaraksi opiksi, siellä pilkistävät herkästi esiin monenlaisten pirujen sarvet.


Paluu Uskonnot ja kulttuuri -sivulle